18.9.1986

Kanne Kemin raastuvanoikeudessa

B on A:lle 6.5.1983 toimitetun haasteen nojalla lausunut, että Kemin raastuvanoikeuden tuomittua hänet ja A:n avioeroon 2.9.1975 ja määrättyä 29.10.1982 asianajaja Juha Kiihan pesänjakajana suorittamaan heidän omaisuutensa osituksen pesänjakaja oli 25.2.1983 päättyneessä osituksessa muun muassa katsonut, että Kemissä Koivuharjunkatu 32:ssa korttelissa 336 sijaitseva tontti n:o 4 oli ostettu yksin A:n nimiin ja että tontille rakentaminen oli myös suoritettu hänen nimissään. Koska asianosaisilla oli avio-oikeuden molemminpuolisesti poissulkeva avioehto, pesänjakaja oli pitänyt tonttia rakennuksineen A:n avio-oikeudesta vapaana omaisuutena.

Mainitulle tontille A ja B olivat rakentaneet vuonna 1966 omakotitalon, jota oli käytetty perheen asuntona elokuuhun 1974 saakka. Rakentaminen oli rahoitettu puolisoiden yhteisesti ottamilla niin sanotulla aravalainalla ja pankkilainalla. B oli lisäksi osallistunut rakentamisen rahoittamiseen ansiotyössä hankkimillaan tuloilla sekä toiminnallaan kotona. Tontin kauppahinnan A oli suorittanut omilla varoillaan, mutta pelkän tontin arvo oli vain vähäinen osa sen ja rakennuksen muodostaman kokonaisuuden arvosta.

Tämän vuoksi B on vaatinut osituksen palauttamista pesänjakajalle oikaistavaksi siten, että B:n vahvistetaan omistavan puolet mainitusta Koivuharjunkadulla sijaitsevasta kiinteistöstä tai ainakin puolet tontilla olevista rakennuksista tai että hänellä vahvistetaan olevan sanotun omakotitalon rakennuskustannusten osalta 75.000 markan saatava A:lta. Lisäksi B on vaatinut, että A velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa.

Vastaus

A, joka B:lle toimitetun haasteen nojalla on vastakanteella vaatinut osituksen palauttamista pesänjakajalle kanteessaan mainittujen oikaisujen tekemistä varten, vastustanut B:n kannetta ja lausunut, että puolisoiden tarkoituksena ei ollut ollut yhdessä omistaa Koivuharjunkadun tonttia eikä sille rakennettua taloa. Tontin A oli ostanut rakentaakseen sille liikerakennuksen ja ensin hän olikin rakentanut tontille autotallin omistamansa autovuokraamon tarpeisiin. Vuonna 1968 hän oli laajentanut liiketilaa ja rakentanut sen yhteyteen asunnon. B ei ollut osallistunut rakentamiseen eikä rakennuskustannusten maksamiseen, ja hänen toissijaisesti velkomansa 75.000 markan suuruinen saatava oli joka tapauksessa vanhentunut. A on myös vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

Raastuvanoikeuden päätös 6.9.1983

Raastuvanoikeus on, samalla kun se on hylännyt A:n kanteen, B:n kanteesta lausunut selvitetyksi, että asianosaiset olivat 5.5.1958 allekirjoittaneet avio-oikeuden molemminpuolisesti poissulkevan avioehtosopimuksen, jolla he olivat halunneet kumpikin pitää nimissään olevan omaisuuden yksinomaisena omaisuutenaan. A:n oli näin ollen katsottava yksin omistavan Koivuharjunkatu 32:ssa sijaitsevan liikekiinteistön.

Tämän vuoksi ja kun B ei ollut näyttänyt maksaneensa tuolla tontilla A:n liiketoimintaa varten rakennetun ja pääasiassa liikekiinteistönä käytetyn rakennuksen rakennuskustannuksia tai rakentamista varten otettuja velkoja, raastuvanoikeus on hylännyt B:n kanteen. Raastuvanoikeus on lisäksi määrännyt, että asianosaiset saivat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Vaatimukset hovioikeudessa

A ja B ovat hakeneet muutosta raastuvanoikeuden päätökseen ja muutoksenhakemuksissaan uudistaneet raastuvanoikeudessa esittämänsä vaatimukset sekä vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 27.3.1985

Hovioikeus, joka A:n kanteessa esitettyjen vaatimusten osalta ei ole muuttanut raastuvanoikeuden päätöksen lopputulosta, on B:n kanteen osalta lausunut, että A ja B olivat solmittuaan vuonna 1957 avioliiton 5.5.1958 tehneet ja sittemmin säädetyin tavoin oikeuteen antaneet avioehtosopimuksen, jonka mukaan kummallakaan heistä ei ollut avio-oikeutta toisen omaisuuteen.

A oli hankkinut raastuvanoikeuden päätöksessä mainitun Koivuharjunkadulla sijaitsevan tontin joko asuin- tai liikerakennuksen rakentamista varten. Tontille, johon A:lle oli myönnetty lainhuuto, oli elo-joulukuussa 1966 rakennettu talo. Siitä osa (maanpinnan yläpuolella oleva osa autotalleineen ja varastoineen) oli tarkoitettu perheen asunnoksi ja osa (kellarikerros) A:n liiketoiminnan käyttöön. Perhe oli muuttanut rakennukseen asumaan ja käyttänyt sitä yhteisenä asuntonaan elokuuhun 1974 saakka, jolloin A ja B oli tuomittu asumuseroon.

Talon rakentamista oli rahoitettu muun muassa A:n ja B:n yhteisesti ottamilla niin sanotulla aravalainalla ja pankkilainoilla. B oli lisäksi osallistunut rakentamisen rahoittamiseen ansiotyöstä hankkimillaan tuloilla sekä toiminnallaan kotona ja A:n liikkeessä ja siten osaltaan tehnyt rakentamishankkeen toteuttamisen mahdolliseksi.

Rakennukseen oli myöhemmin tehty 24.7.1967 myönnetyn rakennusluvan mukainen laajennusosa, joka oli tarkoitettu A:n liiketoiminnan käyttöön.

Hovioikeus on katsonut selvitetyksi, että rakennuksen se osa, jota oli käytetty perheen asuntona, oli tarkoitettu hankkia A:n ja B:n yhteiseen lukuun. Sen sijaan rakennuksen tonttia ja sen A:n liiketoiminnan käytössä ollutta osaa ei ollut näytetty hankitun A ja B:n yhteiseen lukuun. Näin ollen A:n ja B:n katsottava yhdessä puoliksi kummankin omistavan perheen asuntona käytetyn osan rakennuksesta seka A:n yksin omistavan liiketoimintansa käytössä olleen osan rakennuksesta.

Hovioikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että B olisi osallistunut A:n liiketoiminnan käytössä olleen rakennuksen osan rahoittamiseen. Näin ollen B:llä ei ollut tältä osin myöskään omaisuuden erottelussa huomioon otettavaa saatavaa A:lta. Mainituilla perusteilla hovioikeus on kumonnut raastuvanoikeuden päätöksen ja toimitetun omaisuuden erottelun sekä palauttanut asian pesänjakajalle omaisuuden uuden erottelun toimittamista varten. Hovioikeus on määrännyt, että asian laatuun nähden asianosaisten tuli pitää jutusta aiheutuneet kulunsa vahinkonaan.

Perustelut

Jutussa on selvitetty, että A ja B ovat hankkineet Koivuharjunkatu 32:ssa sijaitsevan kiinteistön käytettäväksi toisaalta heidän perheensä asuntona ja toisaalta A:n liiketoiminnassa. Näihin tarkoituksiin kiinteistöä on käytetty ensimmäisen rakennusvaiheen valistumisesta joulukuussa 1966 aina A:n ja B:n välien rikkoutumiseen asti eli kesään 1974.

Kiinteistö on hankittu A:n nimiin ja hän on osallistunut hankintakustannuksiin ainakin liiketoiminnastaan samillaan tuloilla. Rakentamista on rahoitettu myös A:n ja B:n yhteisesti ottamilla lainoilla. Lisäksi B on osallistunut rahoitukseen ansiotyöstään hankkimillaan tuloilla sekä toiminnallaan kotona ja A:n liikkeessä. Edellä kerrotuilla perusteilla ja muut asiassa ilmenneet seikat huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että A ja B omistavat yhdessä koko kiinteistön tontteineen ja rakennuksineen siinä suhteessa kuin he ovat osallistuneet kiinteistön hankintakustannuksiin. Tarkemman selvityksen puuttuessa Korkein oikeus arvioi kiinteistön hankintakustannusten jakautuneen asianosaisten kesken siten, että niistä on suorittanut B yhden neljänneksen ja A kolme neljännestä.

Tuomiolauselma

Korkein oikeus vahvistaa, että Kemin kaupungin Koivuharjun kaupunginosan korttelin 336 tontista n:o 4 (Koivuharjunkatu 32) rakennuksineen omistaa B yhden neljänneksen ja A kolme neljännestä. Asia palautetaan pesänjakajalle omaisuuden uuden erottelun toimittamista varten.